sales@10winningtips.com

Yhteydet

Meidän toimintamme pohja tehtiin jo 1987. Koko tämän ajan olen tavalla tai toisella ollut mukana myynnin ja markkinoinnin tehtävissä ja hankkinut myös alalta koulutukseni ja tuota peruskoulutusta olen täydentänyt työni ohessa sekä kurssien että omatoimisen lisäoppimisen kautta. Vuosien varrella olen tehnyt töitä todella monien yritysten kanssa todella monelta alalta ja siksi uskalla sanoa, että minulta saat apua ja neuvoja. Nykyään tuotamme sisältöä ja teemme artikkeleita, videoita, tekstejä – mainoksiin, esitteisiin ja kotisivuille.

ER-tuki on vuosien aikana toteuttanut asiakkaille kymmeniä kotisivuja ja vuonna 2017 aloitimme itse oman sivustoverkostomme rakentamisen yhteistyössä muutaman yrityksen kanssa ja tästä on syntynyt useamman kymmenen sivuston markkinointi- ja mainontamahdollisuus kaikentyyppisille yrityksille, jotka haluavat kertoa uutisiaan eteenpäin.

Asiakasrekisterin lisäksi käytämme satunnaisesti itse keräämiämme pieniä sähköpostilistauksia teemakohtaisesti (rakentaminen, sisustus, hyvinvointi…). Nämä osoitteet keräämme itse käsin yritysten kotisivuilta. Näitä osoitteita ei lisätä asiakasrekisteriin ilman todellista asiakaskohtaktia. Satunnaiset rekisterit ovat listasähköposteja tekstitiedostossa ja ne poistetaan käytön jälkeen. Emme luovuta osoiterekistereitämme ulkopuolisille, mutta kerromme pyynnöstä mitä yrityksestä itsestään rekisteristämme löytyy ja poistamme/lisäämme/muokkaamme tietoa yrityksen omasta pyynnöstä. Käytämme markkinointiimme sähköpostijärjestelmää, joka mahdollistaa omatoimisen sähköpostista kieltäytymisen.

Uudet alat valtaavat aikataulumme

ER-tuki aloitti vuosia sitten eikä silloin ollut mobiilimarkkinointi tai mobiilipalveluita, saatikka eSports pelejä tai iGaming sektoriakaan, mutta ajat ovat muuttuneet ja muuttuvat koko ajan.

Yhteydet

Kievarintie 23
08700 LOHJA

+358 400 733469

kari.oksanen@ertuki.fi